Salaisuutesi (virsi 929)
Kuka oon Sinun suunnitelmassas?
Kuka oon, mikä tarkoitukseni?
Miksi synnyin tällaiseksi?
Kuka oon, Sinun salaisuutesi?
Onko maan päällä pala taivasta?
Onko kaikella tarkoituksensa?
Onko kaikki Sun vaikutuksessas?
Teetkö uuden liiton aina kun joku syntyy?
Sinä kaunis ja ihmeellinen.
Sinä suuri ja täydellinen.
Sinä tuot minut valoon ja kirkkauteen.
Sinä ravitset, sinä suojelet.
Minut kirkasta Sun valollas
ja suojaa rakkaudellas.
Minut siunaa aamuin illoin.
Minut siunaa.
Miksi armosi onkaan ääretön.
Minut siunaa.
Minut siunaa.
Salaisuutesi, virsi 929, on ihmisen laulu. Halusin kirjoittaa laulun, joka sanoittaa ajatuksia niin syntymän hetkellä kuin vaikkapa kuolinvuoteella. Tai toimii huoahduksena iltakävelyllä raskaan päivän päätteeksi. Kirjoitin virren, joka kysyy, ei vastaa.
Laulunkirjoitus kirkollisena toimeksiantona opetti minulle, että olkoonkin kyse hengellisestä tahosta, on prosessi täynnä inhimillisiä, ihmisten tekemiä siirtoja, mikä tuo prosessiin oman energiansa. Taiteellisen luomistyöni jälkeen aivan valinnan kynnyksellä käytiin läpi kirjeenvaihto, jonka lopputulokseen vaikutti niin oikeassaolemisen himo kuin jonkun tai joidenkin tarve jättää oma puumerkkinsä lauluuni. Kappaleesta vastaa kuitenkin viime kädessä ensisijaisesti sen tekijä.
Kirjoittamani virren kahdeksas säe kuuluu: "Teetkö uuden liiton aina kun joku syntyy?".
Virsiä kävi läpi käsikirjavaliokunta, jota lause mietitytti. Valiokunta esitti:
"Uudella liitolla on vakiintunut kirkollinen merkitys, joka viittaa Kristuksen ristinuhrillaan solmimaan kertakaikkiseen liittoon. Ilmaisu toistuu joka messussa ehtoollisen asetussanoissa. Valiokunta pitää siksi ilmaisua epäonnistuneena ja esittää sen korvaamista jollakin muulla."
Tämän jälkeen kannanottonsa antoi piispainkokous, joka oli päinvastaista mieltä:
"930 - Käsikirjavaliokunta on perustevaliokunnan lausunnon perusteella pyytänyt virren sanoittajaa muuttamaan lauseen "Teetkö uuden liiton aina kun joku syntyy". Perustevaliokunnan mielestä lause on merkitykseltään epäselvä, koska kirkollisessa kielessä uusi liitto viittaa "Kristuksen ristinuhrillaan solmimaan kertakaikkiseen liittoon". Piispainkokous kuitenkin huomauttaa, että patristisella ajalla (esim. Irenaeus) vallitsi vahva tietoisuus Jumalan ihmiskunnan kanssa tekemistä liitoista, jotka edelsivät Abrahamin sekä Mooseksen kanssa tehtyjä liittoja sekä Jumalan inkarnaatiota Kristuksessa, jossa aikaisemmat liitot huipistuvat. Pohjana on Raamattu, jonka mukaan Jumala solmi koko ihmiskuntaa koskevan liiton Nooan kanssa (ks. 1 Moos. 9: 8-10) ja jossa myös maailman luominen itsessään nähdään liittona (ks. Jer. 33:20-26). Näin ollen virsirunoilijan pohdinta uudesta liitosta, joka Jumala tekee jokaisen syntymän eli luomisen uuden ihmeen yhteydessä, kytkeytyy sisällöllisesti raamatulliseen ja patristiseen aineistoon. Siksi ei ole mitaan teologista syytä pyytää - kuten käsikirjavaliokunta näyttäisi esittävän - tekstintekijältä uutta muotoilua, jossa "ajatus liiton muodostumisesta liitetään selvemmin kasteeseen". Päinvastoin tekstin soljuvuus saattaisi kärsiä tarpeettomasta uudistuksesta. Samalla menetettäisiin kytkös meilla kenties unohdettuun, mutta uudemmassa teologiassa esiin nostettuun ajatukseen Jumalan liitoista ihmiskunnan kanssa."
Joku tai jotkut eivät käsikirjavaliokunnassa olleet samaa mieltä. Heillä on toki oikeus omaan tulkintaansa. Asia muuttuu vakavaksi sillä hetkellä kun he oman mielipiteensä vaikuttamina ryhtyvät muuttamaan toisen henkilön taiteellista luomusta. Niin piispainkokouksen painavasta lausunnosta kuin minun toiveestani huolimatta käsikirjavaliokunta päätyi esittämään laulua muodossa "Teetkö uuden ihmeen aina kun joku syntyy?".
Esitys meni läpi, eikä kirkolliskokoukselle esitetty omaa kantaani virren tekijänä, vaikka olin tätä erikseen pyytänyt.
"Teetkö uuden ihmeen aina kun joku syntyy" ei lauseena tuo mitään uutta. Se on lause, jonka ateistikin voi allekirjoittaa. Se on samaa kategoriaa kuin "siilillä on piikit, linnulla on höyhenet". Moniulotteinen ja väkevä lause sisälsi ajallisesti, runollisesti ja teologisesti syväluotaavia merkityksiä. Se vaihdettiin hämmästystä ja kummastusta sisältävään pintatason pohdintaan.
Olen virren säveltäjä ja sanoittaja. Vastaan koko kokonaisuudesta. Olen toiminut laulunkirjoittajana 20 vuotta ja opetan sitä Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin Metropoliassa. On käynyt juuri kuten piispainkokouksen perusteissa pelättiin. "Tekstin soljuvuus on kärsinyt, runouden ja musiikin symbioosi katkennut." Etsittiin mahdollista opillista ristiriitaa, jota ei löytynyt. Tekstin lause voidaan tulkita puolesta ja vastaan. Tällaisessa tapauksessa tulos tulisi lukea aina taiteilijan hyväksi. Taiteella ja kirkolla on pitkä yhteinen liitto. Se on kestänyt Simbergin käärmeen Tampereen tuomiokirkon katossa ja Michelangelon alastonhahmot sikstiiniläiskappelissa. Mutta vuonna 2015 haluttiin mennä sieltä, missä mitään tai ketään ei haasteta, ja missä aita on riittävän matalalla.
Virsi ei kuitenkaan sisällä pelkkiä teologisia kiistakappaleita, vaan runoutta ja musiikkia. Niiden lainalaisuudet ohitettiin. Kappaleessa jokaisessa neljäsosanuotissa on joko tuplavokaali tai diftongi. Mikäli tavussa esiintyy konsonantti, on se soiva konsonantti. Sanapari uuden+liiton sisältää itsessään musiikin, sykkeen, fraseerauksen ja runon liikkeen, kun kaksi vokaaliparia leikittelevät keskenään. Kun tämä muutetaan muotoon uuden+ihmeen, katkeaa aallon suunta mykkään h-konsonanttiin, joka on erilainen kuin yksikään laulussa toistuva tavu sen musiikillisessa aika-arvossa.
Edelleen muutos aiheuttaa sen, että tekstiin syntyy tahatonta tautologiaa, kun ihme-sanan perään jatkuu lause "Sinä kaunis ja ihmeellinen". Jos kirjoittaisin omaan tekstiini lähekkäin sanat ihme ja ihmeellinen, leikittelisin toistolla ja kääntäisin sen jollakin tavalla tahalliseksi ja loisin siihen merkityksen.
Ymmärtäisin muutoksentarpeen, jos väittäisin todella jotakin, joka on Raamatun vastaista. Mutta teksti ei väitä yhtään mitään, se kysyy. Säe kuuluu: Teetkö uuden liiton aina kun joku syntyy? Se ei mene: Teet uuden liiton aina kun joku syntyy. Piispainkokous muotoili väkevän kantansa, joka puolsi sataprosenttisesti alkuperäistä lausetta.
Oltuani musiikin alalla niin pitkään, luulin nähneeni jo paljon ja kasvattaneeni paksuhkoa norsunnahkaakin. Mutta näin mielivaltaisen ylikävelyn jälkeen olin pitkään suoranaisesti murskautunut. Käsikirjavaliokunta shoppaili mielihalujensa mukaisia sanoja ja nauttii nyt ilmeisen mukavissaan viimeisensanansanojan titteliä, jonka se itselleen junaili. Kirjoitin kappaleen niin hyväksi kuin osasin. Tein sen Jumalalle, mutta siitä tuli byrokraattinen vallankappale. Jos käsikirjavaliokunta "teki vain työtään", tein minä "enemmän kuin työtäni".
Pyysin käsikirjavaliokunnalta perusteluita, joita en koskaan saanut. Oma vastineeni ja perusteluni on tässä. Sen päätteeksi esitän toivomuksen, että virttä laulettaessa lauletaan virren alkuperäislause, jolloin virsi kuullaan sellaisena, jollaiseksi sen Jumalalle tein.
Laura Sippola
Säveltäjä, sanoittaja
https://youtu.be/i-NDTpQSDbU
