LIKE LULLABY (RAN021322)
Åbo Underrättelser, Henrik Jansson 1/2014
Sångaren, pianisten och låtskrivare Laura Sippola hör inte till de inhemska artister som gör mest väsen av sig, men hon är definitivt ett ansett namn inom jazz- och folk-popsammanhang.
Då hon däremellan rockar loss fungerar det inte fullt lika bra, men slutkontentan blir i varje fall att Sippola också den här gången profilerar sig som en ytterst sensibel artist - och en musikskapare som inte är rädd för att röra sig långt utanför den musikaliska motorvägen. Och ibland känns hon faktiskt som något av en kvinnlig syskonsjäl till en annan inhems musikmångsysslare, Dave Lindholm.
Soundi, Pertti Ojala 11/2013
Trenkipoika-albumin (2011) erityisluonteesta johtuen Like Lullaby on varsinainen seuraaja Laura Sippolan upealle Stadion-levylle (2010). Vankimmin akateemisen muusikkokoulutuksen saaneisiin artisteihimme lukeutuva Sippola on viidennellä pitkäsoitollaan vaihtanut laulukielensä jostain syystä englanniksi.Vaikka Like Lullabyn perustaa voikin pitää folkisena, niin lopputuloksessa soi jazzahtavuuden lisäksi myös ehtaa rockia. Carole King, Joni Mitchell ja Carly Simon vilahtelevat tavallisimmin ajatuksissa albumia kuunnellessa. Over Here ja Best Friend, Boy tuovat melodioillaan mieleen Stadionin parhaat hetket. Sax'n Joe ja If He Was A Rock ovat rankimmat poikkeukset levyn vallitsevasta musiikillisesta ilmeestä. Kepa Kettunen sinetöi edellisen lähes tomwaitsmäisesti kompuroivan beatin ja Peter Engbergin kitarat soivat epätavallisen likaisina. Jälkimmäinen soi puolestaan tanakkana ja yhtä lailla ankarasti kitaroituna bluesrockina. Levynsä instrumentaaliraidalla Godmother Sippolan piano ja akustiset kitarat tavoittavat hienovaraisesti kummisetämäistä tunnelmaa.
Like Lullaby on pianovetoisuudessaan yllättävästikin tunnelmasta toiseen siirtyvä laulukokoelma, jolla Sippola muusikkous ei jätä mitään arvailujen varaan. Vaikka hänen englannin ääntämyksensä onkin luontevampaa kuin useimmilla kollegoillaan, niin äidinkielellä tulkittuina Sippolan laulut kaikesta huolimatta puhuttelisivat olennaisesti syvemmin. ***
Rumba, Akseli Hiltunen 22.10.2013
Usein Joni Mitchelliin verratun Laura Sippolan viides albumi ja ensimmäinen englanninkielinen pitkäsoitto Like Lullaby tarjoaa miellyttäviä kuunteluelämyksiä voimakkaan akustishenkisellä ilmaisulla. Asiansa osaava soittajaryhmä maalailee hienoja taustoja laulajattaren ilmaisun ympärille. Kappalemateriaali hyppii rönsyilevästä, blues-henkisestä etnoilusta herkkiin pianoballadeihin ja kaikkeen siltä väliltä. Välillä taustalla voi jopa munakas blueskitara.Laura Sippolan kaltaisilla artisteilla on taipumus sortua ylituotetun äänimaailman kiroihin, mutta sellaista ei Like Lullabylta löydy. Levy on rehellinen ja tekijänsä näköinen. Asian kruunaa se, että Sippola ääntää englantia miellyttävän persoonallisella otteella.
On varmasti monia, joita ääntämys ärsyttää, mutta sekin henkii siitä, että Sippola tekee juuri sellaista musiikkia kuin haluaa. Hyvä niin, rehellinen ilmaisu koskettaa ylituotettua purukumia vahvemmin. ****
Ilkka / Pohjalainen, Juha Seitz 30.9.2013
Lapualla syntynyt laulaja ja lauluntekijä Laura Sippola on usein sisällyttänyt sävellyksiinsä viitteitä kanadalaisen Joni Mitchellin suosimasta laulelmahenkisestä perinteestä. Like Lullabylla syvälliset folk- ja pop-vaikutteet pirskahtelevat esille erityisen vahvalla pulssilla.
Taiteilijan viides pitkäsoitto on valloittavan kypsä teos, jonka tasapainoiset piirteet liikehtivät pohdiskelusta kelmeään ilakointiin. Kokeellisuuttakin mahtuu joukkoon - Sax´n Joe -raidan kulmikas poljento virkistää äänimaisemia.
Kitaristi Peter Engberg, basisti Tuure Koski sekä rumpali Kepa Kettunen täyttävät tilan taitavasti, kuitenkin jättäen kirkkaimman valokeilan Laura Sippolan sulavalle piano- ja laulutyöskentelylle. *****
TRENKIPOIKA (JUP516CD)
Lapin Kansa, Marko Niemelä 13.12.2011
Vuoden yksi mielenkiintoisimmista levyjulkaisuista on ehdottomasti lapualaislähtöisen laulaja-lauluntekijä Laura Sippolan uudehko, hauskasti nimetty albumi Trenkipoika. Sippola on tullut tunnetuksi persoonallisesta lauluäänestään, joka jakaa kuulijoiden mielipiteitä useampaakin kuin kahteen osaan. Kriitikot ovat kiittäneet, ja levyjä ostavat harrastajat valitettavasti karttaneet. Keikkoja ovat kehuneet kaikki.
Ristiriitaisia tuntemuksia herättävän taiteilijan taustalle tulisi reilusti kurkistaa ja huomata hänen jättäneen sormenjälkensä myös muiden artistien tuotantoon. Sippolan sävellyksiä ovat levyttäneet mm. lauluyhtyeet Rajaton ja Club For Five, Johanna Kurkela ja Jonna Järnefelt. Hän on myös kysytty pianisti ja laulaja.
Useita levyjä julkaissut Sippola yllättää jälleen kerran. Trenkipojalla nimittäin kuullaan pääasiassa Körttien virsikirjasta tuttuja Siinonin virsiä, mutta Sippolan sävelkielelle ominaisen värikkään folkjazz-ilmaisun suodattamana ja &Tuki -taustayhtyeen tukemana. Trenkipojalla on myös kaksi Sippolan omaa sävellystä. Nuoren seurakunnan virsikirjastakin löytyvä Totuuden Henki sekä Kaunis mieli, joka voitti Saimaan sävel -kilpailun muutama vuosi sitten. Kontrabasisti Tuure Kosken ja kitaristi Peter Enbergin improvisatoriset soolokappaleet tuovat tasapainoa Sippolan omintakeiselle äänelle.
Vaikka levyn konteksti on kirkkaasti hengellinen, lähestymistapa on maanläheinen ja helposti lähestyttävä. Paikoin sovituksia ja soittoa vaivaa opistomaisuus, eikä spontaanisuudelle anneta tarpeeksi tilaa. Tästä huolimatta mietitty ja taiten toteutettu kokonaisuus kuljettaa, antaa ja keskustelee kuin vain hyvä musiikki voi.
Helsingin Sanomat, Mari Koppinen 6.8.2011
Laulaja-lauluntekijä Laura Sippola tulee herännäisten veisuuperinnettä taltioidessaan muistuttaneeksi, kuinka loputtoman kauniita melodioita Siionin virsien joukossa on.
Levyn pääpaino on Siionin virsissä, mutta mukana on myös pari Sippolan omaa sävellystä ja muutama puukkojunkkari-aiheinen rekilaulu.
Uskomatonta kyllä, laulut sopivat samalle levylle. Kaikkia yhdistää sama asia: melodioiden monipolvisuus. Hätkähdyttävän synkistä sanoistakin löytyy Sippolan käsittelyssä niissä piilevä kauneus.
Muusikot versioivat kulttuurimme kultahippuja hienovaraisesti. Herkkä tunnelma säilyy loppuun asti.
Aamulehti/VALO, Markku Makkonen 12.8.2011
Absoluuttinen sävelkorva ei ole Laura Sippolan ainoa vahvuus. Hänellä on ääni, joka tuntuu. Se on tehonnut aiemmilla levyillä ja toimii nytkin. Trenkipoika on hengellinen kokonaisuus, jolla Siionin virret kohtaavat kansanmusiikin. Sippola ja Tuki-yhtye puhaltavat suomalaiskansalliseen materiaaliin vahvan tunteen, joka välittyy, olivat välit Jeesuksen kanssa kunnossa tai ei. ****
MeNaiset, Saara Pakarinen, Anu Kerttula 1.9.2011
Nykyisessä 2000-luvun ilmapiirissä popparit julkaisevat vain vähän hengellisiä levyjä, siksi Laura Sippolan Trenkipoika onkin kiinnostava kulttuurityö. Siinä maallinen sekoittuu hengelliseen ja Siionin virsien merkitys kansanmusiikin osana tulee hyvin esiin. Sippolan idearikkaus antaa sävelmille uutta kulmaa, mutta lyhyempänä levy olisi napakampi. ***
STADION (JUP509CD)
Rytmi, Antti Ervasti 3/10
Kolmannella levyllään Laura Sippola laulaa folkahtavan iskelmällisiä poprockejaan luontevasti svengaavan bändin kanssa. Kokonaisuus on mukavan yhtenäinen, mutta Sippola pitää huolen, ettei tasapaksuus vaivaa. Iloiset rallatukset sopivat loistavasti toisen ääripään tummahenkisiin lauluihin, joita on vähemmistö. Harvoin kuulee poplevyä, jossa kappalemateriaali on näin tasaisen loistavaa.
Sippolan laulut ovat pääasiassa monipuolisen melodisia ja tarttuvia. Sippola on siitäkin erikoinen suomalainen laulaja-lauluntekijä, että synkistely ja itsesääli loistavat poissaolollaan - samaan ei taida pystyä muut kuin Egotrippi. Dramatiikkaa, tunnelmaa ja sävyjä silti riittää. Laulut kertovat enimmäkseen mukavia tarinoita, joissa on sopiva ripaus arvoituksellisuutta. Sippolan hieman nuhaisesti soundaava lauluääni ei ole helisevän kaunis, mutta se on uskottava ja persoonallinen. Stemmoilla olisi voitu revitella komeasti muissakin kuin Majakka-kappaleessa. * * * * *
Aamulehti/VALO, Markku Makkonen 19.6.2010
Laura Sippola osuu napakymppiin. Ensin kaukainen platta avautuu kuuntelukertojen myötä ja lopulta ihminen ei voi kuin antautua: viisi tähteä! Sippolan tavallisen erikoinen lauluääni sopii Stadionin vaihteleviin kappaleisiin. Lauralla on lämpöä, karheutta sekä taitoa todeta asioita tyhjentävästi. Siitä todistaa parhaiten levyn huippuhetki On päiviä. * * * * *
Soundi, Pertti Ojala 5/10
Laura Sippolan kolmas albumi on syntynyt lähes samoin voimin kuin upea edeltäjänsä Toinen (2009). Sippolan tapauksessa Stadion ei tarkoita kappaleiden kokoluokkaa, vaan laulut pysyvät ihmisläheisinä ja tummahkoäänisen tulkkinsa ansiosta myös miellyttävän intiimeinä.
Stadionin perusteella on selvää, että Laura Sippola on Chisun jälkeen kiinnostavin viime aikoina julkisuuteen astuneista naispuolisista laulaja-lauluntekijöistämme. Musiikillisista tyylilajeista vapaan artistin persoonallinen ote leimaa levyä sen kaikilla osa-alueilla.
Ymmärrettävästi pianolla avautuva Majakka näyttää suunnan koko albumille. Levyn helmeksi paljastuva Kesäyö loihtii eteen kevätjuhlaillan lämpöisen tunnelman. Sippolan kesäyö on itsessään niin kaunis, että se ei kaipaa edes hyvää tangoa soimaan.
Muutamat albumin lauluista herättävät yllättäviä ja Laura Sippolan tunnustamia musiikillisia vaikuttajia ajatellen outojakin mielleyhtymiä. Levyn nimiraidan jäntevän irtonainen rocksvengi muistuttaa Kauko Röyhkän Majavalakista. Jotain röyhkämäistä voi aistia myös rockabillyvivahteiden kera keikkuvasta Hengetkin tanssii -kappaleesta. Tekstiltään lapsiaiheinen Menemästä kiellettiin puolestaan saattaa vain sattumalta tuoda mieleen The Pretendersin Kid-hitin.
Stadionissa Laura Sippola ja Peter Engbergin, Tuure Kosken ja Kepa Kettusen muodostama Tuki-yhtyeensä ovat luoneet Toiselle arvoisensa seuraajan. * * * *
Ilkka, Juha Seitz 4.6.2010 Laura Sippola hehkuu aurinkoisuutta
Lapualta kotoisin oleva, Helsinkiin asettunut laulaja ja lauluntekijä Laura Sippola vaikuttaa kolmannella levyllään rennon iloiselta. Hänen lempeässä musiikissaan kimmeltää kesäinen riemu, joka kanavoituu Carole King -tyylin elinvoimaisena ilmaisuna. Melodinen sävellys Majakka, joviaali onnen ylistys Kesäyö sekä raadollinen Kipua kauheaa osoittavat, että Sippola yhtyeineen lukeutuu kotimaisen popin etevimpiin akteihin. * * * * *
MeNaiset, 3.6.2010 Aistit auki
Laura Sippolan kolmas levy todistaa, että pianon takana istuvan laulaja-lauluntekijän rönsyileva omaperäisyys on harjaantunut entisestään. Sippolan on lahjakas laulunkirjoittaja, ja hän luultavasti breikkaisi alta aikayksikön suurenkin yleisön lemmikiksi, mikäli tyyli olisi hiukan suitumpi ja valtavirtaisempi. Onneksi näin ei ole, sillä silloin hommasta katoaisi koko sippolamainen viehätys. Artistin omintakeisuus, sovitukset ja kummallinen huumori kun ovat asian ydin. Mutkaton luonnollisuus ja oma näkemys erottavat Sippolan edukseen muista.
Monimuotoisissa sävellyksissä on vähintään yhtä muonimuotoiset sanat. Öisestä kauhukirjastosta loikataan stadionille ja edelleen sujuvasti murhaballadiin. Omakohtainen sairastumiskokemus on käsitelty hurtilla huumorilla, toisaalla raikaa suvivirsi. Menevässä nimikappaleessa Stadion piilee bändin valloittavan setin heikoin lenkki. Sen lauluosuudet kuulostavat hiukan keskeneräisiltä, eikä Sippolan ääni tahdo saada stadionia haltuun. Intiimeinä hetkinä se riittää, ja upeasti polveilevat sävellykset avaavat aistit. * * * *
TOINEN (JUP502CD)
Soundi, Pertti Ojala 2/09
Suomeksi tulkitsevien laulaja-lauluntekijättärien joukossa Laura Sippola on oudompi tuttavuus. Sippola ammentaa ilmaisuaan akateemistenkin musiikkiopintojen tuomalla auktoriteetilla laventaen perinteistä lauluntekijätraditiota bluesin ja jopa reggaen suuntaan. Intiimiltä etäisyydeltä laulaessaan Sippolan matalahko ääni pitäytyy hetkittäin varsin puhepitoisena. Persoonalliseen fraseeraukseensa kuuluvia ylipitkiä vokaaleja käyttäessään Laura Sippola kuulostaa naispuoliselta Dave Lindholmilta.
Muiden muassa Rajattomalle, Laura Malmivaaralle ja Club For Fivelle lauluja kirjoittanut Laura Sippola jättää Toinen-albumilla sivuun niin klassiset kuin jazzillisetkin mieltymyksensä. Jäljelle on jäänyt nippu omintakeisia pianojohtoisia kappaleita, joiden lyriikat ovat vähintään yhtä häkellyttäviä. Levyn avausraita Marttyyri on tekstiltään shokeeraavan upea yhdistelmä tylyyttä ja lohdullisuutta. Mä tiedän istuisi luontevasti vaikkapa Lucinda Williamsin albumille ja New Orleansin maisemiin vievä HC-mies ei suinkaan ole hardcoremies vaan bluesinen hoochie coochie man.
Häikäisevän kauniin ja puhuttelevan kertosäkeen omaava Lauluja sydämistä tiivistää timantin lailla albumin kaikinpuolisen vaikuttavuuden.****
Kemianliitto, Jonne Kivinen 28.2.2009
Laura Sippola: Elämä ja kuolema. Laura Sippola on julkaissut kakkosalbuminsa Toinen. Laulajalauluntekijäkaartiin havitteleva Sippola tuntuu lähteneen soitellen sotaan. Huippusuorituksissa napakymppejä ropisee, mutta pahimmillaan ei edes maalitaulun takana oleva valli pidättele hakuammuntaa. Herää kysymys, olisiko muusikolle käynyt huonosti ja tullut haukattua hieman suurehko pala kerralla? Teknisesti ja musiikillisesti Toinen on mitä mainioin tuote, eikä Sippolan äänessäkään ole valitettavaa, mutta ne sanoitukset. Ajoittain olen kuulevinani lurittelussa nuoren Maaritin vivahteita, mutta sitten sanoitukset vievät jälleen huomion, aiheuttaen suoranaista murhanhimoa. Erityisesti Käkikello -kappaleen kertosäe, arvatkaa muuten minkälainen, saa karvani nousemaan. Elämä ja kuolema edustaa levyn parempaa antia. Reggaehenkisyydessään raita pääsee jopa hieman yllättämään. Jos Sippola ei ole tuttu entuudestaan, kannatta tutustuminen aloittaa tämän levyn sijaan vuonna 2008 ilmestyneestä Mieli EP: stä. jonne.kivnen[a]kemianliitto.fi
Rumba, Pertti Hakala 19.2.2009 Sippolan Toinen on lähes napakymppi.
Laura Sippolan jo muutama vuosi sitten ilmestynyt debyyttialbumi Sahara oli hämmästyttävän valmis levy. Viimevuotinen EP antoi luvan odottaa tältä kakkoslevyltä paljon, ja Toinen onnistuukin nämä lupaukset lunastamaan.
Päällimmäisenä korvaan pistää Laura Sippolan lähes lapsenomainen vilpittömyys. Laskelmointi loistaa poissaolollaan. Sanoitukset kulkevat vapaasti, omalla logiikallaan, ja istuvat musiikkiin saumattomasti. Sävellystyö on hyvin kypsää, eikä sovituksissa karteta kokeilla vaikkapa reggae-rytmejä. Kokonaisuus on vaihteleva, mutta ei hajanainen.
Sippola itse on loistava pianisti ja kenties omaäänisin uusista suomalaisista tulkitsijoista. Taustalla soittava Tuki-yhtye hoitaa hommansa mallikkaasti, vaikka kitaristi Peter Engbergin soittoa kuulisi mielellään enemmänkin. Joka tapauksessa Toisesta on helppo jo tässä vaiheessa veikata yhdeksi vuoden levyistä. ****
Ilkka, Juha Seitz 13.2.2009 Laura Sippola kutoo laulelmia
Lapualta kotoisin oleva Laura Sippola tuottaa kunnianhimoista laulelmapoppia. Helsinkiläistyneen taiteilijan levy Toinen kimmeltää arkisissa havainnoissa ja syvissä tunteissa, joiden kypsä käsittely koskettaa. Huumoriakin sulautuu mukaan; vetävärytminen irrottelu Kiinnostaa ja reggae-vaikutteinen pirteys Ei oo helppoa kellään täydentävät tasapainoisen albumin. ****
Hufvudstadsbladet 11.2.2009 Skönsjungande enligt regelboken
På det hela taget städat, vackert och snyggt. Efter några genomlyssningar börjar nyanserna falla på plats, skriver Ralf Sandell.Precis som rap är singer/songwriter-musik en stilart som ofta gör sig bäst på det egna modersmålet, åtminstone i teorin. I vardera genren - om än musikaliskt rätt olika - krävs det nämligen för att få den nödvändiga känslan av en personlig, självupplevd text, att man kan gå på djupet och nå bortom de typiska engelskspråkiga rock- och popklyschorna.Beträffande just det personliga uttrycket har väl Laura Sippola en bit kvar till de stora mästarna inom genren, men ett plus alltså för finskan. Än följer hon på sin andra långspelare lite väl troget den mest traditionella regelboken för den där softare Joni Mitchell/Carole King-skolan. Men det är i alla fall klart att hon vill - och kan - vara också mer än bara en annan skönsjungande diktartös.Lite oftare önskar jag därför sådan variation som i Ei oo helppoa kellään där hon får med lite mer oväntad reggae-accent.Men om första intrycket på det hela taget är städat, fastän vackert och snyggt, så börjar nyanserna falla på plats efter några fler genomlyssningar.Här skadar det inte heller att bandet är följsamt och bland musikerna noterar jag ett och annat toppnamn ur det unga finska jazzgardet.
Kaleva, Anna Muurinen 29.1.2009
Sippolan uniikki uutuus on kiehtova kokonaisuus
Vuonna 1974 syntynyt Oulun konservatorion kasvatti Laura Sippola tunnetaan etevänä lauluntekijänä, jonka säveliä ovat tulkinneet muun muassa Johanna Kurkela ja lauluyhtye Rajaton. Viime vuoden lopulla Sippolan tarkkavainuista tarinankerrontaa päästiin nauttimaan mainiolla Ipanapa 2 -levyllä.
Tammikuussa ilmestynyt toinen soololevy Toinen esittelee jo mainittuja esimerkkejä särmikkäämmän ja vapautuneemman taiteilijan - itse esittämässään tuotannossa Sippola näyttääkin todelliset, varsin terävät, kyntensä. Juurevasta suomalaisuudestaan huolimatta Toinen tuo mieleen amerikkalaiset laulaja-lauluntekijät. Sippolan uutuuslevy huokuu - näinä aikoina virkistävän vastavirtaisesti - amerikkalaisuuden parhaita puolia: ennakkoluulottomuutta, särmikkyyttä ja sanomisen vapautta. Laulujen maailmat liikkuvat Suomessa, kuten svengaavan kesäinen Rakkautta vain. Musiikillisesti meno on vaivatonta, vaikka laulun aiheet olisivatkin vaikeita. Tästä kadehdittavasta ominaisuudesta erinomaisena esimerkkeinä levyllä ovat Lauluja sydämistä ja Marttyyri. Molemmissa Sippolan hieman metallinen ja välillä jopa hivenen yliolkainen laulutapa naulitsee kuuntelemaan tarinat loppuun asti. Laura Sippolan Toinen on aivan erinomainen aloitus kotimaiselle musiikkivuodelle!
Voima-lehti, Timo Forss 25.1.2009
A-luokan lauluntekijä
Perustana nainen ja piano: epävirettä, puhelaulua ja lyyrisyyttä. Laura Sippolan skaala on laaja ja näkökulma ovela, ja innostus tarttuu kuulijaankin.
Laulaja-lauluntekijä-pianisti Laura Sippola on julkaissut toisen levynsä Toinen. Albumilla kuullaan oivaltavia folk-henkisiä lauluja. Kaiken perustana ovat nainen ja piano. Ilmaisua on laajennettu kvartetiksi, jossa musisoivat suomalaisen rytmimusiikin taiturit kitaristi Peter Engberg, basisti Tuure Koski ja rumpali Kepa Kettunen. He toteuttavat Sippolan musiikilliset visiot vähäeleisen tyylikkäästi.
Laura Sippola on Sibelius-Akatemian kasvatti. Musikaalisuutta, muuntautumiskykyä ja taitoa riittää vaikka muille jakaa. Vankasta taustasta huolimatta varsinkin Sippolan laulussa on jotain tuoretta ja yllättävää, jota voisi kutsua positiivisella termillä "amatöörimäinen". Hän leikittelee epävireellä, taipuu stadinslangiseen puhelauluun, kuulostaa innostuneelta pikkupojalta ja liukuu taas takaisin perinaiselliseen lyyrisyyteen.
Vaikka tyyliskaala on laaja, kuulostaa Toinenyhtenäiseltä kokonaisuudelta. Melodisuus ja intiimiys pitävät persoonallisen paketin kasassa. Laura Sippola on uuden sukupolven suomalainen a-luokan lauluntekijä, joka on luonut tunnistettavan tyylin. Esikuvista kuuluvat läpi Joni Mitchell ja Dave Lindholm. Osa biiseistä on laulufraseerausta ja tekstitystyyliä myöten täydellisiä Dave-pastisseja. Tämä hämmentää aluksi, mutta ei kuitenkaan haittaa. Kysymys ei ole kritiikittömästä apinoinnista - näkökulma on ovela.
Laura Sippolan tekstit liikkuvat paljolti arkirealismissa ja parisuhteiden kiemuroissa. Parasta lyriikoissa on mahtipontisuuden ja paskantärkeyden täydellinen puuttuminen. Sippola laulaa kipeistäkin asioista inhimillinen pilke silmäkulmassaan. Toisaalta hän pystyy olemaan myös pysäyttävän riipaiseva.
Sovitukset ja tuotanto ovat mallikasta työtä. Laura Sippola näyttää osaamisensa pianistina. Toisella kuullaan myös maukkaita New Orleans -henkisiä torvisovituksia. Erityisen aseistariisuva on kaikennähneiden huippumuusikoiden muodostama jullikuoro, joka alleviivaa humoristisesti Sippolan lead-laulua. Tämän tyyppiset ennakkoluulottomat yhdistelmät kuvaavat mainiosti levyn innostunutta henkeä, josta tarttuu väkisinkin jotain kuulijaankin. ****
NYT-liite, Ilkka Mattila 16.1.2009
Laura Sippola ei oikein sovi suomalaisten naispuolisten lauluntekijöiden muotteihin. Hän ei tee kitararockia eikä seikkaile syvällä romantiikan nummilla. Sippolalla on jazzyhteyksiäkin, mutta ei tämä hänen toinen albuminsa jatsiakaan ole.
Ei sillä ole juuri väliäkään, sillä Sippola on erinomainen lauluntekijä, mainio pianisti ja persoonallinen laulaja, joka ansaitsisi suosiota ja menestystä paljon nykyistä enemmän. Sippolan tyyli perustuu 1970-luvun amerikkalaisen rhythm & bluesin ja Carole Kingin ja Joni Mitchellin perintöön ja toisaalta vahvaan pianonsoittoon, mutta soundikeskeiseksi retromusiikiksi se on aivan liian henkilökohtaista ja puhuttelevaa.
Kolmen vuoden takaiseen ensialbumiin verrattuna Toinen on itsevarmempi ja musikaalisesti kypsempi. Tunnelmat vaihtuvat kipeästä ja herkästä huolettomasti svengaavaan, eikä tunnelmia tai omaa musikaalista loistoa jäädä ihastelemaan liian pitkäksi aikaa.
Sippolan äänessä on korutonta viehätysvoimaa. Se antaa henkeä arkisempiin teksteihin ja toisaalta ankkuroi dramaattisemmat laulut lähemmäs kuulijaa. ****
MeNaiset, 1/2009
Muun muassa Rajaton-lauluyhtyeelle säveltänyttä laulaja-lauluntekijää Laura Sippolaa on seurattu hänen esikoissoolonsa Saharanjälkeen. Kakkoslevy Toisen pianovetoiset kappaleet lunastavat odotukset. Sippola Tuki-bändeineen sulattaa yhteen jazzin, folkin, bluesin ja paikoin jopa reggaen elementtejä. Sippolan omalaatuinen ääni kuulostaa jonkin verran Didolta - niin hyvässä kuin pahassa. Maailmalla musiikkia opiskellut lauluntekijä käyttää ääntään varovasti mutta tunteella. Hetkittäin fiilis muistuttaa kaukaisesti myös Fiona Applen tuotantoa.
Säveltäjänä Sippola on erittäin lahjakas. Musiikin upeasta monitasoisuudesta ja melodioiden kekseliäästä kuljettamisesta huolimatta kappaleita on helppoa lähestyä. Lauluja sydämistä ja Toinen koskettavat hiljaisella voimallaan. Levyn eleetön tunnelma paranisi enää sillä, ettei Sippola tipahtaisi siellä täällä puhelemaan lauseiden häntiä. Kolmatta täyspitkää odotellessa. ****
MIELI (JUP500EP)
RUMBA, Pertti Hakala, 5/2008
Laura Sippolan reilun kolmen vuoden takainen debyytti Sahara on saanut lopultakin jatkoa EP:n muodossa. Sippolan keikoilla käyneet tietävät, että uutta, kerrassaan erinomaista materiaalia hänen repertuaarissaan on viljalti. Mieli-EP:n kolme omaa sävellystä ovat sieltä parhaasta päästä, ja versio Daven Pieni ja hento ote -kappaleesta toimii sekin paremmin kuin odottaisi. Näin hyvää musiikkia toki soisi kuulevansa ihan täyspitkän levyllisen verran. ****
ILKKA, Juha Seitz, 21.2.2008
Lapualta lähtenyt ja Helsinkiin laskeutunut pianisti, laulaja ja lauluntekijä Laura Sippola heittää peliin EP:n, jonka kaikki neljä raitaa huokuvat puoleensa vetävää lämpöä. Sippolan tyyli esittää musiikkia hakee uomiaan folk-muusikoiden tavasta kertoa simppeleitä arkitarinoita. Lapsuusmuistoja leikitellen perkaava Koko väki koossa sekä jonimitchellmäisen kuulaat Harakat haaskalla ja Kaunis mieli kestävät ahkeraakin kuuntelua. Laura Sippola kruunaa todella tasokkaan sävelkvartettinsa aistikkaalla luennalla Dave Lindholmin Pienestä ja hennosta otteesta. *****
SAHARA (CD, LLS01)
MUUSIKKO-lehti, Pekka Nissilä, 2005
Helsingin klubiskenessä erilaisissa yhteyksissään esiin pulpahdellut laulaja/pianisti/lauluntekijä Laura Sippola on pukannut debyyttilevynsä maailmalle. Sahara pitää sisällään kahdeksan Sippolan laulua, joita tekijänsä lisäksi ovat esittämässä mm. komppiryhmä Peter Engberg (g), Tuure Koski (b), Marko Timoinen ja Jaska Lukkarinen (d) sekä muutamilla raidoilla puhallinsektiona Joonatan Rautio (ts) ja Mikko Karjalainen (tp).
Sippola on rohkea ja positiivisesti ulospäin suuntautunut esittäjä, joka vie laulullaan ja "täydellä" pianismillaan kokonaisuutta suvereenisti eteenpäin. Sävellykset ovat ilmavia, selkeästi afroamerikkalaisesta perinteestä ammentavia, ja niissä riittää melodialinjoja. Teksteissä on paljon sanoja istutettavaksi, mutta tekijä toki pysyy musikaalisuutensa ansiosta kyydissä kautta linjan.
Ehkäpä tekstien läpikohtainen "kirjallisuus" hieman kuitenkin jäykistää linjaa; jotain olisi syytä saada jäämään rivien väliinkin löydettäväksi. Myöskään bluesahtavammissa lauluissa teksti/sävel -kokonaisuus ei ole täysin luonteva, vaikka siis fraseeraus sävyjäkin myöten on kyllä asiallista.
AKSENTTI, Mikko Voutilainen, 2005
Sibelius-Akatemiassa sekä klassista pianoa että jazzia opiskellut Laura Sippola esittäytyy esikoislevyllään varsin perinnetietoisena laulaja-lauluntekijänä. Musiikinteon vaikutteet tuntuvat tulevan alan suurnaisen, Joni Mitchellin viitoittamalta suunnalta, ajalta (1970-luku), jolloin folk sai antaa reilusti tilaa jazzille Mitchellin laulunteossa.
Sippola, joka on säveltänyt ja tuottanut albumin materiaalin, viihtyy mieluummin tunnelmissa kuin tiukasti formuloiduissa rakenneratkaisuissa (biisit kyllä karttavat standardiratkaisuja). Kaipuun ja etsimisen tunnelmaa korostavat lisäksi omaelämäkerrallisiksi mieltyvät sanoitukset. Lauluntekijänä Laura Sippola vielä hakee sitä ominta ääntään, ilmaisutapaa, joka erottuisi painokkaasti Laura Sippolaksi. Sahara on ikään kuin opintojen ansiokas päättötyö. Albumilla soittavat maamme eturivin muusikot, ja nautittavasti soittavatkin.
ET, Hanne Orrenmaa-Ruuskanen, 2005
Laura Sippolan repertuaariin kuuluvat myös klassinen pianonsoitto ja säveltäminen - hänen laulujaan esittää mm. Lauluyhtye Rajaton. Laulajana hän itse hakee vielä ominta linjaansa, mutta omakohtaisuus ja musiikillinen rikkaus tekevät jo nyt vaikutuksen. Rakkaus musiikintekoon on ilmeinen - siitä on osoituksena sekin, että levy on omakustanne. Kenelle: Maukkaasta musisoinnista nauttivalle.
ILKKA, Juha Seitz, 2005
Lapualla syntynyt, helsinkiläistynyt 30-vuotias freelance muusikko Laura Sippola näyttää debyytillään, että laadukasta musiikkia syntyy levy-yhtiöiden ulkopuolellakin. Sahara kierrättää kiehtovasti jazzista ja folkista voimaansa saavaa laulelmaa, jonka kuulas kauneus valloittaa. Joni Mitchellin, Laura Nyron ja Wendy Waldmanin tavoin Laura ei epäröi avata musiikissaan sisimpäänsä ihmissuhdekipuiluineen. Taiteilijan kulkevat sävellykset Kaunajaiset ja Tebon sanoi (My Love) sekä pohtivat Sahara ja Kamerunin helmi tekevät hyvin syvän vaikutuksen. ****
KESKISUOMALAINEN, Pentti Ronkanen, 2005
Laura Sippolan pianosäesteinen singer-songwriter-tyyli palauttaa mieleen Carole Kingin. Biiseissä on silti omaperäistä, riskejä kaihtelematonta otetta. Vaihteleva materiaali, Sippolan tummasävyisen äänen persoonallisuus ja laulujen eletyiltä tuntuvat sanat kääntävät kokonaisuuden selkeästi voiton puolelle. ***
RUMBA, Pertti Hakala, 2005
Lahjakkaan laulaja-lauluntekijän vakuuttava debyytti. Laura Sippola on allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus, vaikka hän on aikaisemmin tehnyt sävellyksiä muun muassa lauluyhtye Rajattomalle. Tuntemattomuudestaan huolimatta Sippola osoittaa ensilevyllään olevansa varmaotteinen laulaja-lauluntekijä, jolla on oma ääni ja kyky jäsentää tarinansa mielenkiintoiseen muotoon.
Musiikillisesti levy liikkuu melko 70-lukulaisissa singer-songwriter-tunnelmissa. Alan merkittävimmän tekijän ja Sippolan suuren esikuvan, Joni Mitchellin, vaikutus tosin on kuultavissa vain raidalla Kamerunin Helmi, joka tuo mieleen Court and Sparkin - ja hyvin myönteisesti. Levyllä on sopivissa määrin myös (fuusio)jazzin aineksia, ja Kaukana on komeasti kasvava blues.
Erityisen ilahduttavaa Saharassa on siitä huokuva vilpitön rakkaus musiikkia kohtaan. Koska levy on omakustanne, ei sitä selvästikään ole lähdetty tekemään kaupallisista lähtökohdista, vaan sanomisen, laulamisen ja soittamisen tarpeesta. Kuvaavaa on, että levyllä ei ole yhtään alle neljäminuuttista raitaa. Tässäpä haaste radioasemien soittilistavastaaville.
Sahara on kaunis, koskettava ja elähdyttävä levy, eräs vuoden positiivisimmista yllätyksistä. Jäämme innolla odottamaan jatkoa. ****
KEIKKA- ym. KRITIIKKEJÄ
Aamulehti, Jussi Niemi 21.8.2009 Kuula ja Sippola erottuivat massasta
Musiikki: Laura Sippola ja Tuure Koski, Maritta Kuula & Karvanopat Tampereen Klubilla keskiviikkona klo 22.
Kauan naispuolisia laulaja-lauluntekijöitä saatiin Suomessa odottaa, mutta pään auettua tulva on ollut, ja on, melkoinen. Toki tämänkin osaston valtavirta kuulostaa suht samalta. Virkistävistä poikkeuksista saatiin näyttö Klubilla, jossa sekä uutta tulokasta että konkaria fanitettiin vankasti. Väki oli todella tullut kuuntelemaan juuri näitä naisia.
Äskettäin toisen albuminsa julkaissut Laura Sippola avasi illan sähköpianon ääressä XL:stä tutun Tuure Kosken säestäessä häntä saumattomasti sähköbassolla, ajoittain kuin kitaristi. Joni Mitchell on vaikuttanut moniin Sippolan kilpailijoihinkin. Harvempiin on vaikuttanut Dave Lindholm, ainakaan niin vahvasti kuin Lauraan.
35-vuotias nainen kanavoi huimaa musikaalisuutta niin pianistina kuin tavanomaisia riimejä karttavassa, usein omaelämäkerrallisessa laulussa, jonka vilpitön suorasukaisuus sai jengin vaatimaan encoren. Tämä harvoin suodaan lämppärille.
Sippola ja Koski palasivat pian lavalle myös osana Maritta Kuulan loistaviksi paljastuneita Karvanoppia. Bändin vaivattomasti sensuelli svengi lähti Kosken ja rumpali Heikki Tikan ylellisen kevyestä rytmiikasta Sippolan ja upeasti kitaroineen Jyrki Sahlan hoitaessa koristelun pettämättömällä maulla. Kuula on onneksi sen sarjan persoona, ettei jäänyt yhtyeensä varjoon. Femme fatale on kehittynyt laulajana roimasti, eikä tulkinnassa enää ollut sitä ylitaiteellisuutta, joka joskus itselleni hiukan tökki. Hieno keikka!
Lahjakkuutensa moneen otteeseen osoittanut laulaja ja lauluntekijä Laura Sippola viehättää kepeällä hassuttelulla Piukusuu. (Ilkka 14.11.2008 Ipanapa 2-levystä)
Laura Sippolan Piukusuu on erittäin hyvä! En yleensä tykkää tämänlaisista poppilauluista, mutta tämä on ehdoton poikkeus. Biisi on niin pirteä. (HS 31.10.2008 Ipanapa 2-levystä)
Lapualainen Laura Sippola oli lauantain esiintyjistä myönteisin yllätys. Omia, hyvän- ja kiinnostavankuuloisia biisejään ensimmäiseltä Sahara-levyltään soittanut nainen toi mieleen jenkkityylisen singer/songwriter-tradition Carole Kingin, Joni Mitchellin ja Tori Amoksen hengessä.
Harmonisesti meno oli melko simppeliä pop-rock-tyyliin. Vahvoja jazz- ja bluesvaikutteita sen sijaan löytyi komppi- ja soolo-osuuksista, joista ei puuttunut groovea eikä kykyä. Sippolan ansioihin onkin luettava myös maan nuorista huippumuusikoista kootun bändin kasaaminen. Esim. saxofonia soitti Joonatan Rautio. Ja hienosti soittikin. (Ilkka, 8/2005)
Myrsky oli laantunut ja tuuli tyyntynyt, kun laulaja-lauluntekijä Laura Sippola marssitti Tuki- bändinsä yleisön eteen. Sippolan säveltämät ja sanoittamat elämänmakuiset jazz ja blues biisit sytyttivät kuulijakunnan. Ensimmäisestä kappaleesta lähtien oli nautittavaa kuunnella tenorisaxofonisti Joonatan Raution ja kitaristi Peter Engbergin vuoropuhelua sekä Sippolan konstailematonta esittämistä. (Pohjalainen, Matti Kojola 8/2005)
Eilen hurmasi Valerie Gabail, tänään Laura Sippola - kaksi länsimaisen musiikin eri aikakausia ja tyylilajeja edustavaa nuorta taiteilijaa, molemmilla sekä ammattitaitoa että huimasti lavasäteilyä.
Omaperäiset ja mukaansatempaavat kappaleet ihastuttivat, samaten Lauran hurmaava laulajapersoona - siis kerta kaikkiaan upea konsertti. Sippola on kehittynyt huimasti myös laulajana. (Njet.net -kulttuurisivujen arvostelu, 2001)
Sippolan musiikki jäi mieleen elämänmakuisena. Runsaan tunnin aikana saatiin kuulla lyyrisiä tarinoita arkielämän iloista ja suruista valovoimaisella tavalla esitettynä (Lapuan Sanomat, 1999)
Lauluntekijänä Sippola on ilmeinen lahjakkuus.
Biiseissä kuultiin viehättävän tuoreita ideoita ja tarinoissa avointa omakohtaisuuden tuntua.
Laura Sippolan yhtyeessä on tasoa. (Helsingin Sanomat, 1998)
Erityinen suosikkini oli Laura Sippolan tulkitsema kauhuntäytteinen ja mahtavasti nouseva Dafnen laulu. (Aksentti, Levannon 'Sika ja Taivaalliset tarinat' -levyarvostelu, 2001)
Laura Sippolan laulut olivat persoonallisia ja raikkaita. (Helsingin Sanomat, Lauluyhtye Rajattoman konserttikritiikki, 1999)
SEKÄ NOSTALGIAPALOJA
Tuore ylioppilas Laura Sippola juhli tämmäyskisan voittoa nyt jo toisen kerran. Tyttö oli voitosta hyvin iloinen, vaikka ei ollut edes itse ilmoittautunut kisaan. Tämmäyskilpailu on Lauran mielestä niin harvinainen kilpailu, että siihen on hieno osallistua. (Ilkka, Tämmäyskilpailun voitosta Spelit-kansanmusiikkitapahtumassa, 1993)
Laura Sippolalla oli osaavaa ja varmaa Mozartia. Bachissa säilyi hyvä syke, ja toisella kierroksella saimme ihailla kaunista klangia. (Kaleva, Madetojan pianokilpailuista, 1991)
Tuomaristo kehui Laura Sippolan soittoa musikaaliseksi. Soinnut olivat justiin kohdallaan eikä melkein. (Ilkka, Tämmäyskilpailun voitosta Spelit-kansanmusiikkitapahtumassa, 1990)
"Usein siellä (iltamusiikkikonserteissa) kyllä alkaa väsyttää. Kaikista kivointa on silloin kun saa itse olla esiintymässä", hymyilee Laura ujosti. "Alkuun vähän esiintymisessä jännitti, mutta ei nyt enää", Laura tuumaa kaiken kokeneen äänensävyllä. (Vaasa, Karhunmäen musiikkileiriltä, 1984)
